Hyödyllinen harrastus vertaisohjaajana

14.10.2024

Yhdistyksen vertaisohjaajat ovat vapaaehtoisia ikäihmisiä, jotka auttavat vertaisiaan oppimaan digitaitoja. Vertaisen tuki auttaa rohkaistumaan digitaalisten laitteiden ja -palveluiden käyttäjänä. Oma motivaatio oppia on kuitenkin tärkeintä. Vertaisohjaaja ei tee toisen puolesta, vaan auttaa oman digilaitteen omatoimisessa käytössä. 

Opastus voi olla esimerkiksi

  • Älypuhelimen tai tietokoneen perustoimintojen harjoittelua
  • Vieraiden termien selvittämistä
  • Sovelluksen asentamista ja käyttöönottoa
  • Käyttäjälle sopivien asetusten määrittämistä
  • Yhdessä ihmettelyä ja ohjeiden seuraamista

Vertaisohjaajan ei tarvitse olla ammattilainen, hyvät perustaidot kuitenkin auttavat. Auttamalla muita, oppii myös itse monenlaista. Voit omalla esimerkilläsi ja kokemuksillasi auttaa toista hahmottamaan paremmin mitä digitaitoja kannattaa opetella. Eihän meistä kukaan osaa kaikkea! Vertaisohjaaja on yhdistyksen jäsen ja saa tuekseen maksutonta koulutusta. 

Vertaisohjaaja voi opastaa omalla kotipaikkakunnalla opastuspisteessä, olla apuna kurssilla, pitää tietoiskuja tai tehdä vaikka opastusvideoita. On mahdollista osallistua myös valtakunnalliseen etäopastukseen.

Voit ilmoittautua vertaisohjaajaksi sähköisellä lomakkeella. Otamme sinuun yhteyttä!

Mikäli sinun kotipaikkakunnallasi ei ole opastuspaikkaa, sinä voit auttaa meitä perustamaan sellaisen oman lähialueesi ikäihmisille.